PHP-pohjaiset avoimen lähdekoodin sisällönhallintajärjestelmät ovat jo vuosia ylläpitäneet suurta markkinaosuutta kaikista CMS-järjestelmistä. Kolme tällä hetkellä ehdottomasti eniten käytettyä järjestelmää ovat Wordpress, Joomla ja Drupal. Monessa suhteessa tämä kolmikko on vain kasvattanut etumatkaansa kilpailijoihinsa viimeisten vuosien aikana. Jokaisella järjestelmällä on selkeästi oma profiilinsa ja käyttötarkoituksensa. Mielestäni on oikeastaan hassua, että tämä kolmikko asetetaan usein kilpailemaan keskenään. Ehdottomasti parhaan järjestelmän valitseminen näiden järjestelmien joukosta on sama kuin yrittäisi valita ehdottomasti parasta office-sovellusta. Työkalut kannattaisi valita tarpeen mukaan, mutta jokainen on varmasti tavannut ihmisiä, jotka käyttävät esimerkiksi powerpointtia muistioiden kirjoittamiseen, koska sattuvat osaamaan sen käytön paremmin. Entinen kollegani tapasi usein sanoa, että "Jos käytössä on pelkkä vasara, kaikki näyttää naulalta".
Wordpress
Wordpress on kolmikon ehdottomasti helpoin tuote ottaa haltuun. Sillä voi tuottaa todella ammattimaista jälkeä bloggaamisessa. Wordpressin ylläpitokäyttöliittymä saa sekä Drupalin että Joomlan ylläpidon häpeämään monimutkaista epäselvää käyttöliittymäänsä. Viiden minuutin asennuksen jälkeen on tarjolla oikeastaan kaikki, mitä bloggaamiseen tarjotaan. Pakettia ei ole edes pakko itse asentaa, vaan sen voi ottaa ilmaiseksi (mainoksia vastaan) käyttöön myös wordpress.comissa. Valitettavasti Wordpressin elegantti toteutus blogialustana kääntyy sen heikkoudeksi mitä kauemmaksi pelkästä blogista liikutaan. Normaalin Wordpressin asennus ei tue edes usean eri blogin pitämistä samalla alustalla, vaan tähän täytyy käyttää erillistä multi user -versiota omine hankaluuksineen. Wordpressillä on täysin mahdollista rakentaa pieni sivusto, jossa on blogisisältöjen lisäksi myös joitakin staattisempia sivuja, mediatiedostoja, linkkejä ja niin edelleen. Laajennuksilla Wordpressin toiminnallisuutta on mahdollista toki lisätä runsaasti, ja myös omien ulkoasujen toteuttaminen on suhteellisen helppoa. Laajennukset eivät kuitenkaan muuta Wordpressin perusluonnetta. Jos Wordpressia pyritään muokkaamaan liikaa, saattaa se myös aiheuttaa ongelmia esimerkiksi suorituskyvyn tai muiden laajennuksien kanssa. Wordpress on ehdoton ykkösvalinta blogin tai pienen sisällöltään yksinkertaisen yrityssivuston toteuttamiseen. Mikäli tarve vaatii monimutkaisempien sisältöjen käsittelyä, runsasta määrää erilaisia toiminnallisuuksia tai vaikkapa käyttäjäkohtaista näkymien personointia, kannattaa Wordpress yleensä unohtaa.
Joomla!
Joomlan filosofia on tarjota valmis pakettisovellus verkkosivuston rakentamiseen sekä melko itsenäisiä palikoita, joilla tätä pakettia voi entisestään laajentaa. Joomlan ympärille on kasvanut myös hiukan merkillinen kulttuuri tarjota kaupallisia laajennuksia järjestelmään, vaikka itse Joomlan GPL-lisenssi sen nimenomaisesti kieltää. Kaupalliseen laajennuskulttuuriin ytimen ylläpito on yrittänyt aktiivisesti puuttua huonolla menestyksellä. Ulkoasujen puolella löytyy todella kiitettävä määrä sekä ilmaisia että kaupallisia valmiita vaihtoehtoja. Ylläpidon käyttöliittymänsä puolesta Joomla on puolestaan mielestäni kolmikon heikoin. Valmis käyttöliittymä on jo aluksi aika haastava, ja itsenäiset laajennukset sotkevat tätä vielä todella pahasti. Laajennukset ovat usein käytännössä täysin itsenäisiä sovelluksia, jotka elävät vain Joomlan sisällä, eivätkä edes noudata mitään käyttöliittymästandardeja. Kunhan Joomlan peruskäsitteistä jaksaa ottaa selvää ja hyväksyy sen, että jokaisessa käyttöliittymässä on usein reippaasti "turhia" nappeja, pystyy jo perusasennuspaketilla rakentamaan aika monipuolisen sivuston. Ostamalla edullisen valmiin sivupohjan ja muokkaamalla sitä omalla kuvituksella saa tavanomaisen sivuston pystyyn erittäin nopeasti ja kustannustehokkaasti. Suosittelisin Joomlaa yrityksille, kerhoille ja yksityishenkilöille, jotka haluavat nopeasti valmiin saitin ja ovat valmiita tekemään kompromissejä toiminnallisuudessa. Suuriin monimutkaisiin saitteihinkin Joomla on venytettävissä, joskin silloin alustan hyöty kutistuu nopeasti ja räätälöityä koodaamista tarvitaan omien sovellusmaisten laajennusten muodossa. Kynnys Joomlan käyttöön on huomattavasti suurempi kuin Wordpressin. Vastapainoksi tälle saa kuitenkin monipuolisemman valmiin paketin saitin pyörittämiseen.
Drupal
Useat ihmiset yllättyvät siitä, että perusasennuksen jälkeen Drupal on lähes käyttökelvoton. Lähtökohtaisesti Drupal pyrkii olemaan kuin kasa legoja, joista jokainen voi rakentaa juuri sen näköisen saitin kuin haluaa. Drupalin ympärillä on erittäin vahva kehittäjä- ja käyttäjäyhteisö, jonka kautta on tarjolla runsaasti sekä ilmaista että kaupallista tukea alustalle. Laajennuksia on tarjolla erittäin paljon, ja ne ovat kaikki GPL-lisenssin alaista avointa lähdekoodia, joten niitä voi käyttää tai muokata vapaasti. Drupalin suurin ongelma on sen käytön aloittamisen iso kynnys. En suosittelisi Drupalia pieniin yksinkertaisiin sivustoihin, ellei sivuston rakentaja tunne jo ennestään Drupalia erittäin hyvin. Drupalista saa viritetyn paketin, joka pystyy kilpailemaan helposti käytettävyydessä Wordpressin kanssa. Tuo panostus ei kuitenkaan aina ole vaivan arvoista, jos kyseessä on esimerkiksi yksinkertainen blogi. Koodaajille ja muille saitin rakentajille Drupal tarjoaa työkalut, joilla aika monimutkaisiakin verkkosovelluksia pystyy rakentamaan ilman ohjelmointia tai hyvin vähällä ohjelmoinnilla. Suositukseni Drupalin käyttötarkoituksesta on monimutkaisemmat, paljon erilaisia tietoja sisältävät saitit, yhteisöt sekä yleiset räätälöityjen verkkosovelluksien rakennusalustat. Drupal on joukosta tällä hetkellä selkeästi eniten ammattilaisille suunnattu työkalu, eikä sellaisenaan ilman ulkopuolista apua kovin hyvä aloituskohta henkilöille, jotka ovat uusia verkkosovellusten toteuttajia. Drupal yrittää siirtyä enemmän tavallisen "peruskäyttäjän" suuntaan, mutta abstrakti lähestymistapa ja aloittelijaystävällisyys ovat aika vaikeita yhdistettäviä.
Yhteenveto
Wordpress on kolmikosta ehdottomasti vahvin tuotemainen ohjelmisto suoraan loppukäyttäjälle. Joomla toimii loistavasti, mikäli valmisohjelmiston tarjoamat ratkaisut vastaavat tarpeita. Drupal on hyvä ratkaisu ammattilaiselle tai tee-se-itse -tyyppiselle monimutkaisemmalle toteutukselle. Jokaisella ratkaisulla on oma asiakaskuntansa ja paikkansa. Volyymimielessä Wordpress varmasti kasvattaa suhteessa eniten asemaansa myös jatkossa Joomlan seuratessa perässä ja Drupalin pysyessä mukana hiukan pienemmällä osuudella ja eri profiililla. Yksittäistä suositusta näistä tuotteista on mahdotonta tehdä. Valinnan on aina oltava tapauskohtainen. Henkilökohtaisesti käytän tällä hetkellä kaikkia näitä mainittuja järjestelmiä päivittäin eri yhteyksissä. Oma suuntautumiseni on kieltämättä ollut viimeiset pari vuotta eniten Drupalin pariin, joten mielipiteeni kannattaa toki nauttia suolan kera. Fanipojaksi en kuitenkaan tunnustaudu, koska olen arvioinut näitä tuotteita vastakkain työkseni vuosikausia. Lisäksi suosittelen säännöllisesti näitä ja muitakin järjestelmiä tarpeen mukaan eri asiakkaille päivittäin. Kommentit puolesta tai vastaan ovat aina tervetulleita.


Re: Vertailu: Wordpress, Joomla ja Drupal
Yhdyn näkemyksiin. Olen itsekin rakentanut saitteja kaikilla kolmella alustalla ja kukin sopii hieman eri tarkoitukseen.
Viimeisimpänä tein pienen kotisivuprojektin Joomlalla. Päädyin siihen Drupalin sijaan, koska se tuntui selkeämmältä ottaa käyttöön henkilölle, jolla ei ollut juurikaan kokemusta CMS:istä. Ylläpidossa on kohtalaisen selkeästi Article Manager ja Menu Manager sekä Phoca Gallery kuville.
Drupal olisi aina #1-valinta, jos ylläpito olisi selkeämpi. Käytännössä siitä pitäisi "piilottaa" suurehko osa turhaa tauhkaa, ja jotenkin havainnollistaa sivuston rakennetta paremmin.
Re: Vertailu: Wordpress, Joomla ja Drupal
Tuo Drupalin ylläpidon vaikeus on tosiaan tuttu juttu, mutta siitä saa mielestäni rajattua varsin helpon sisällön ylläpitäjille. Oikeuksia pitää rajata reippaasti ja usein vielä sen jälkeenkin jonkin verran piilottaa turhaa kamaa omalla pienellä helpperimoduulilla. Ylläpidon "siivoaminen" tarpeita vastaavaksi vaatii toki joka kerta vähän ylimääräistä duunia.
Tästä samasta aiheesta juteltiin paljon edellisessä DrupalConissa. Keskustelut päätyivät yleisesti ottaen siihen ettei ongelma ole ratkaistavissa kuin kahdella tavalla: Yksinkertaistamalla Drupalia hyväksyen ettei se sovellu ihan kaikkiin käyttötarkoituksiin tai tekemällä erilaisia distribuutoita. Oma veikkaukseni on että Drupalin core on jossain vaiheessa tulevaisuudessa vieläkin pienempi ja vastapainona tulee jokunen erillinen distribuutio jotka sisältävät jo valmiiksi optimoidut käyttöliittymät. Drupalistit ovat muutenkin jo vuosia siirtyneet yhä enemmän toiminnallisuuden ja käyttöliittymän erottamiseen toisistaan (CCK, Views, *API moduulit...). Luultavasti coresta tulee vain pitkälti isohko API ja käyttöliittymät ovat sen ulkopuolella.