DrupalCon DC takana
Jälleen on yksi DrupalCon takana ja edessä matka Washingtonista Helsingin suuntaan. Konferenssin taso on jälleen noussut edellisistä vuosista selkeästi. On erittäin kiinnostavaa seurata miten vuosi toisensa jälkeen DrupalConit ova suurempia, ammattimaisempia ja sisällöltään kiinnostavampia. Paikalla oli tänä vuonna huimat 1300 osallistujaa, iso määrä sponsoreita ja seitsemän samanaikaista trackkiä ohjelmaa! Konferenssin lisäksi lauantaina koodattiin vielä joukolla Drupalia, kirjoitettiin dokumentaatiota ja suunniteltiin Drupal 7:n käyttöliittymiä.
Esitysten taso on noussut jatkuvasti ja suurta osaa Washingtonin sessioista oli todella ilo seurata. Verrattuna vuosi sitten Bostonissa pidettyihin esityksiin on selkeää että esimerkiksi silloin kovin pinnalla ollut mashup saittien rakennus on muuttunut jokapäiväiseksi ja triviaaliksi. Jopa kesän Szegedin DrupalConiin verrattuna on tapahtunut merkittävää edistystä esimerkiksi geokoodauksen alueella. Sama teema toistui usean eri aiheen parissa, aikaisemmin esitykset bugisista juuri ja juuri toimivista moduuleista olivat muuttuneet jo "pitkään" tuotannossa olleiden moduuleiden päälle rakennettujen edistyneempien ominaisuuksien esittelyihin. Tuntuu että kehitys on edelleen kiihtynyt Drupalin ympärillä siitäkin huolimatta että tarjolla olevien ominaisuuksien kirjo on kasvanut hurjasti.
Jos Euroopan ja Amerikan Drupalconeja vertailee on Amerikan parasta antia esitysten korkeampi taso. Amerikkalaisista löytyy selkeästi enemmän ammattimaisia esiintyjiä joiden presentaatioissa on tarkkaan pohditun sisällön lisäksi myös esiintymispuoli kunnossa. Osansa tähän tietysti tekee myös se että Euroopassa aika moni joutuu pitämään esityksensä muulla kuin omalla äidinkielellään, mutta myös esiintymistekniikassa on melkoinen tasoero.
Sisällön lisäksi oli mielenkiintoista seurata yleistä ilmapiiriä nykyisinä haastavina taloudellisina aikoina. Tuntuu että kaikkialla maailmassa on edelleen selkeä pula osaavista Drupal kehittäjistä ja tapahtumassa rekrytoitiin osaajia varsin aktiivisesti. Olen itse tehnyt saman huomion Euroopan markkinoilla ja näyttäisi että Drupal on kasvattamassa markkinaosuuttaan kovaa vauhtia muutoin jonkin verran supistuvalla markkinalla. Mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu yleisen talouden jälleen piristyessä.
Tässä muutama omasta mielestäni konfferenssin parasta antia ollut esitys. Kaikkien kuvattujen sessioiden videot löydät Drupal.org:n kautta. Videot ovat valitettavasti aika vaihtelevan laatuisia, kaikkia sessioita ei kuvattu eikä BoF sessioista ole yhtään videota.
Building APIs that Rock - Jeff Eaton
Organic Groups: What It Can Do and Where It's Headed - Moshe Weitzman
Why I Hate Drupal - James Walker
Promiscuous Drupal: Building Your Site With Web APIs - Jeff Eaton

